logo

Linkit


Yhdistys


Via Dolorosa ry on kristillinen yhdistys, jonka toimintaan kuuluu järjestää hengellisiä tilaisuuksia ja harjoittaa katu-, sairaala-, koulu-, vankila- ja muuta lähetystoimintaa sekä sosiaalista avustustyötä hengellisen ja aineellisen tuen tarpeessa oleville.

Yhdistys on perustettu vuonna 1991 ja se korostaa kristittyjen yhteyttä. Puheenjohtajana toimii tällä hetkellä Auli Vainikainen ja varapuheenjohtajana Irma Jokinen. Yhdistyksen hallitukseen kuuluu lisäksi Mika Ikonen.

Säännöllisiä hengellisiä kokouksia on Hyvinkäällä. Myös Raumalla on Via Dolorosalla toimintaa.

Avustusten jakoa odoteltaessa (Sinimäki)
Avustusten jakoa odoteltaessa (Sinimäki)
Via Dolorosan ulkomainen työ- ja avustuskohde on Viro. Yhteistyökumppanimme, pastori Stanislav Sirel, työskentelee niin katulapsien kuin alkoholistienkin parissa mm. Narvassa, Siltamäessä ja Sinimäessä. Via Dolorosan tehtävänä ei ole osallistua varsinaiseen työhön Virossa, vaan tukea rukouksin ja taloudellisesti paikallisia työntekijöitä, jotka tuntevat maan kielen ja kulttuurin sekä pystyvät toimimaan maassa hyväksi havaituilla tavoilla.
Pauli Koskinen toimii Via Dolorosan evankelistana. Hänet siunattiin tehtäväänsä yhdistyksemme kesäjuhlissa Hyvinkäällä 1.6.2003.
Pauli toimii myös Viron katulapsityön koordinaattorina.

Pauli Koskinen

Via Dolorosan yhteystiedot


Postitusosoite: PL 32, 05901 Hyvinkää
Puhelin: 040-535 1299
Sähköposti: mail@viado.fi

 Lahjoitukset voi tehdä seuraaville tileille:

Tilinumerot: Viitteet:
IBAN: FI18 2065 1800 0056 84
BIC: NDEAFIHH
1106 Hengellinen kokoustoiminta
1122 Lähetystyö
1135 Päihde- ja huumetyö
IBAN: FI09 2065 1800 1344 68
BIC: NDEAFIHH
1177 Viron katulapsityö

IBAN: FI10 2065 1800 1344 50
BIC: NDEAFIHH
101006 Pauli Koskisen työn tukeminen


RAHANKERÄYSLUPA:
Rahankeräysluvan saaja: Via Dolorosa ry
Rahankeräysluvan myöntänyt viranomainen: Poliisihallitus/Arpajaishallinto
Luvan numero: 2020/2011/3790
Myöntämisajankohta: 7.12.2011
Keräyksen toimeenpanoaika ja -alue: 1.1.2012-31.12.2013, koko Suomi Ahvenanmaata lukuun ottamatta
Kerättävien varojen käyttötarkoitus:
Kerätyt varat käytetään
  * Viron katulapsityöhön
  * Evankelioimistyöhön: hengellisten tilaisuuksien järjestämiseen kotimaassa
  * Lähetystyöhön: hengellisten tilaisuuksien järjestämiseen Virossa
  * Päihde- ja vankilatyöhön
Keräysvarat käytetään em. tarkoituksiin pääasiassa keräyksen toimeenpanoaikana.

Copyright © Nimesi 2004-2006 - Ulkoasu by: HemiPlace.com